KIINALAINEN KUPPAUS

Ikivanha hoitomuoto

Kiinassa kuppaus on ollut noin 3000 vuoden ajan yksi tärkeistä perinteisistä hoitomuodoista.

Kuppaajat ovat siellä nykyään tavallisesti sairaaloissa tai klinikoilla työskenteleviä lääkäreitä. Kuppaamiseen voidaan käyttää eläimen sarvia, onttoja bambupaloja, keramiikka-, lasi- tai -muovikuppeja. Kuppiin muodostetaan alipaine liekin avulla. Bambukuppeja käytettäessä alipaine saadaan keittämällä niitä ensin yrttikeitoksessa. Kupit kiinnitetään tietyille kehon pisteille (ns. akupunktiopisteet) siten, että alipaineen tuottama imuvaikutus aktivoi veren ja imunesteen virtausta.

Perinteisessä kiinalaisessa lääkinnässä kuppausta käytetään hoidettaessa hengitysteiden vaivoja kuten vilustuminen, keuhkokuume ja keuhkoputkentulehdus. Sillä hoidetaan myös selkä-, niska-, hartia- ja muita lihaskipuja. Vaivojen katsotaan johtuvan qi- eli energiavirran tukoksista kehossa. Kuppauksella pyritään akupisteiden kautta avaamaan tukokset meridiaaneissa.

Kiinassa on harjoitettu muun muassa seuraavia kuppausmenetelmiä:

  • kiinteä kuivakuppaus; kupit pidetään paikoillaan kuppauspisteiden päällä
  • nopea kuivakuppaus; kuppeja nostellaan iholla
  • liukukuppaus; kuppeja liu'utetaan iholla esimerkiksi öljyn avulla, tunnetaan myös nimellä imukuppihieronta. (tehokasta mm. kosmeettiseen selluliittiin)
  • neulakuppaus; kuppeja käytetään akupunktioneulojen kanssa siten, että neulat jäävät kupin sisään
  • moksakuppaus; moksapala tai -neula jätetään kupin sisään
  • vaihtokuppaus; useita kuppeja nostetaan vuoron perään sarjana
  • mikroverenpäästö; ihoon pistetään pieni haava ja kuppiin imetään verta
  • yrttikuppaus; iholle asetetaan yrttikeitosta sisältäviä kuppeja

(Lähde: fi.wikipedia.org)

OTA YHTEYTTÄ

Asiakaspalvelumme on avoinna maanantaista perjantaihin klo 8-17. Viikonloppuisin suljettu.

Vastaamme viestiisi mahdollisimman pian.