LPG -HOIDOT

Kehitetty tarpeeseen

28 vuotta sitten LPG loi ensimmäisen luonnollisen ja ei-kirurgisen ratkaisun auttamaan meitä kaikkia elämään tasapainoisessa tilassa kehomme kanssa. Ranskalainen insinööri Louis Paul Guitay kehitti ensimäisen LPG-hoitolaitteen omien palovammojensa hoitoon 1980-luvun alussa.

Hänen perustamansa yritys Lpg Systems julkisti ensimmäisen kaupallisen LPG-hoitolaitteen vuonna 1986 arpikudosten ja palovammojen hoitoon. Jo alusta asti LPG Systems on pitänyt tärkeänä hoidon tieteellisen tutkimuksen ja LPG teknologian tehokkuus onkin todistettu yli 110 tieteellisellä tutkimuksella.

LPG Systemsin patentoidut teknologiat sidekudosten käsittelyyn jatkavat kehittymistään ja yllättävät positiivisilla vaikutuksillaan sekä terveyteen että kauneuteen. Vuosien saatossa LPG-hoidolle on tutkimusten ansiosta löytynyt useita eri käyttöhaiheita. Alipaineella toimiva hoito kiihdyttää verenkiertoa ja lymfokiertoa moninkertaisesti, jolloin aineenvaihdunta vilkastuu. Tällöin vamma-alueen turvotus vähenee ja sidekudoksiset arvet häviävät. Tämän vuoksi kirurgisten operaation jälkihoidossa käytetään jo yleisesti LPG hoitoa. Myös urheilijat käyttävät LPG-hoitoa helpottamaan lihasten toipumista[4] kovasta rasituksesta (mm. Ranskan MM-jalkapallojoukkue) Nykyisin sitä käytetään terapeuttisten hoitojen lisäksi myös kauneudenhoitoon. LPG-hoito on ainoa hoito, jonka on tieteellisesti todettu vähentävän selluliittia ja lisäävän kehon oman kollageenin ja hyaluronihapon eritystä.

Vuonna 2000 LPG sai FDA:n (Food and Drugs administration, USA) hyväksynnän lääketieteelliseksi hoitolaitteeksi. LPG-menetelmiä käyttää työssään joka päivä yli 200 000 ihmistä yli 110 maassa.

LPG-hoito on kivuton ja turvallinen hoitomenetelmä, jossa hoidettavaa kudosta käsitellään alipaineen avulla. Laitteen hoitopäissä on eri suuntiin ja eri nopeuksilla toimivat rullat, joiden liikenopeutta muokataan hoidettavan kohteen mukaan. Hoito antaa kudoksille mekaanista stimulaatiota, joko jatkuvalla tai jaksottaisella imulla käyttäen korkeita (pinnallinen vaikutus) tai matalia (syvä vaikutus) taajuuksia.

LPG-CelluM6- hoito muokkaa fascioita tehokkaasti, jonka vuoksi hoito soveltuu tilanteisiin, joissa lihakset ovat kauttaaltaan kireät. Hyviä käyttöalueita ovat mm. thoracolumbaalinen fascia, trapeziuksen yläosa, tractus iliotibialis, fascia cruris. LPG- CelluM6 hoidossa yhdistyy pehmytkudoksia muokkaava ja turvotusta vähentävä vaikutus ja myöskin maitohappojen poistumisen on todettu lisääntyvän 30%:lla hoidon ansiosta. Tämän vuoksi hoitoa voidaan erinomaisesti käyttää urheilijoilla edistäen heidän palautumista tai valmistamaan suoritusta varten.

Esteettisistä hoidoista puhutaan usein myös nimellä Endermologia, joka on LPG Systemsin kehittämää solustimulaatiotiedettä. EDERMOLOGIE uudelleenaktivoi syvässä horroksessa olevaa solutoimintaa mekaanisesti stimuloimalla ihoa kivuttomasti ja ilman kirurgiaa. Sen laajaan toiminta-alueeseen kuuluu terveys, kauneus sekä hyvinvointi. Hoidolla on tutkitusti ANTI AGE EFFECT eli ikääntymistä hidastava vaikutus.

EDERMOLGIEN tehokkuus on todistettu yli 105 tieteellisellä tutkimuksella.

Lisätietoa LPG Endermologie -menetelmistä  ja sen eri mahdollisuuksista.

LPG-CelluM6 - hoitoa voidaan käyttää muunmuassa seuraaviin ongelmiin:

Terapeuttisia sovellutuksia
- arvet
- palovammat
- kipu
- fibromyalgia
- turvotus
- lihashuolto
- pre- ja postoperatiiviset hoidot
- sidekudoskäsittely
- lymfakäsittely
- ärtynyt paksusuoli
- päänsärky (jännityspäänsärky, tension neck, purentaongelmista johtuva)

Esteettisia sovellutuksia
- kauneuspuoliendermolift (kasvot)
- turvotus
- juonteet
- lipomassage (vartalohoidot/vartalon muokkaus)
- selluliitti
- veltostunut kudos
- ennen- ja jälkeen rasvaimun
- rentoutus

Lisätietoa LPG-hoidoista ja sen eri mahdollisuuksista.


Kinesiocenterin LPG-hoitovaihtoehdot:

OTA YHTEYTTÄ

Asiakaspalvelumme on avoinna maanantaista perjantaihin klo 8-17. Viikonloppuisin suljettu.

Vastaamme viestiisi mahdollisimman pian.